linkki täysikokoiseen kansikuvaan (uusi ikkuna)
KAUPAN TURVALLISUUSOPAS
Suomen Palopäällystöliitto 2017
Kirja, 50 sivua
Kirja
5,00 € + alv 10%
toimituskulut
9,90 € + alv 24%
 
   

YLEISTÄ

Turvallisuudesta ei yhteiskunnassamme koskaan puhuta liikaa. Tämä opas on laadittu kaupan ja yritysten henkilöstön turvallisuusasioiden osaamisen kartuttamiseksi. Työntekijät ja asiakkaat pitävät itsestään selvänä, että yrityksissä turvallisuusasiat ja niihin liittyvä suunnittelu ja koulutus on hoidettu asianmukaisesti. Jokainen työntekijä, joka ei osaa huolehtia omasta ja lähimmäistensä turvallisuudesta silloin, kun jotakin odottamatonta tapahtuu työpaikalla, on pahimmillaan merkittävä turvallisuusriski koko työyhteisölle.

Yllättävää kyllä, varsin harvat työntekijät tiedostavat vastuunsa osana työpaikkansa turvallisuusjärjestelmää. Liian harvat myöskään ymmärtävät omakohtaisen varautumisen merkityksen henkilökohtaiselle ja lähimmäisten turvallisuudelle. Ympäristömme riskejä vähätellään ja usein luotetaan vain hyvään tuuriin tai siihen, että jokin ulkopuolinen taho, kuten esimerkiksi viranomaiset, rientävät aina nopeasti apuun. Turhien riskien välttäminen ja onnettomuuksien ennaltaehkäisy kannattaa kuitenkin aina!

Kahden turvallisuusalan ammattilaisen Helsingin pelastuskoulun rehtorin Matti Waitisen ja turvallisuustradenomi Anu Takanevan yhdessä laatiman materiaalin on kustantanut Suomen Palopäällystöliitto, ja se on tarkoitettu käytettäväksi kaupanalan turvallisuuskoulutuksissa sekä jokaisen työntekijän turvallisuusasioiden käsikirjana.